Willab Garden logoWillab Garden logoWillab Garden

Vuosi Emilian kasvihuoneessa

Yksi kasvihuoneen parhaista puolista onkin ehdottomasti se, miten tila pidentää kesää. Alkusyksystä kasvihuoneessa on edelleen täysi kesä ja lämmöstä voi nauttia vähän harmaampinakin päivinä.

Euro Serre Maxi Muuri, väri: Antrasiitinharmaa, koko: 18,7 m², lumivyöhyke Emilian luona: 2,5

Kasvihuoneessa lakaisen, puhdistan ja suunnittelen. Ruukkuihin ilmestyvät ensin narsissit ja helmililjat, seu-raavaksi ensimmäiset orvokit. Keväällä tunnen kaiken hyvän olevan vielä edessä!

Mutta kevät on vain yksi neljästä vuodenajasta, viidestä jos joulun laskee omaksi vuodenajakseen kuten minä. Parissa vuodessa kasvihuone on muuttunut meillä osaksi kotia, osaksi elämää ja erityisen tärkeäksi osaksi kodin viihtyvyyttä ja vapaa-aikaa. Jokaiselle vuodenajalle löytyy puuhaa, mutta kasvihuone tarjoaa myös nautintoa.

Kevään edetessä kasvihuone valmistuu uuteen kauteen kilpaa puiden silmujen kanssa. Ilmojen lämmetessä lasit pestään ulkoa ja sisältä, rännit puhdistetaan ja lattia la-kaistaan. Myös kalusteet puhdistetaan ja tuolien tyynyihin vaihdetaan kirkkaat kevätvärit. Kevään aikana myös ruukut saavat täytettä ja orvokkien jälkeen kasvihuoneeseen muuttavat talvetetut pelargonit ja pikkuhiljaa myös esi-kasvatetut taimet sekä daaliat, jotka saavat kasvihuoneen lämmössä aloittaa kasvunsa. Toukokuussa kasvihuone onkin täynnä erilaisia ruukkuja, mutta siitä huolimatta tilaa löytyy myös vieraille. Toukokuussa nautitaankin piden-tyvistä illoista ja juhlitaan kevään saapumista.

Kesäkuun puolivälissä kasvihuone on tilavimmillaan. Daa-liat on siirretty ulos ja tomaatit ja chilit vasta kurkottavat kohti kattoa. Yöttömät yöt juhlitaan kasvihuoneessa ja parasta onkin kesäillat ystävien kanssa. Ulkona kirmaavat lapset, kukkaseppeleet ja lasikaton yläpuolella lentävät pääskyset.

Kesä on kasvihuoneen kulta-aikaa, sanan mukaisesti ja aamusta iltaan. Aamukahvi nautitaan kasvihuoneessa ja kesällä myös kotitoimisto siirtyy ainakin osittain lasikaton alle. Valoisat illat päättyvät kasvihuoneen ovien sulkemi-seen. Tehdään päivän viimeiset tarkistukset, täytetään kastelukannut uuteen päivään ja huokaistaan ihastuksesta. Kunnes taas seuraavana aamuna otan kahvikuppini ja siir-ryn ihailemaan kesää ja kasvun ihmettä.

”Kasvihuone on parhaimmillaan yksi kodin huoneista, joka on osa jokaista vuodenaikaa, jokapäiväistä elämää ja juhlia””

Yksi kasvihuoneen parhaista puolista onkin ehdottomasti se, miten tila pidentää kesää. Alkusyksystä kasvihuo- neessa on edelleen täysi kesä ja lämmöstä voi nauttia vähän harmaampinakin päivinä. Tomaatintuoksuisessa tilassa ei ole tietokaan siitä pakenevasta kesästä, joka jo kurittaa luontoa. Vuodenajat sekoittuvat toisiinsa niin ke-vään ja kesän vaihteessa kuin syksyn saapuessakin. Mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei lokakuun saapuessa myös kasvihuoneen tunnelma vaihtuisi innokkaan odottavasta hieman haikeaan. Vähä vähältä kasvu alkaa hidastua ja seisahtuu lopulta niin, että tomaatit on leikattava alas ja täyttämisen sijaan edessä onkin tyhjentäminen ja siivous.

Jokainen kesä on kuitenkin opettavainen ja syksyllä olen taas hieman viisaampi. Tiedän, mitä ensi keväänä teki-sin ehkä toisin, ja toisaalta, mitä tekisin ehkä paremmin. Vaikka kasvihuoneen siivous ja tyhjentäminen koleassa syyssäässä onkin jossain määrin myös haikeaa, on se kuitenkin myös varautumista uuteen kevääseen ja uuteen kauteen. Mitä paremmin siivoan ja puhdistan syksyllä, sen nopeammin pääsen taas keväällä luomaan uutta.

Meillä kasvihuonetta ei lämmitetä talvella, joten kaikki lämpöä kaipaavat kasvit kannamme sisään tai viileään varastoon talvehtimaan. Haluan kuitenkin nauttia kasvihu-oneesta myös syksyn lopulla ja talvella. Kukat ja tomaatit vaihtuvat havuihin ja callunoihin, rehevät ruukkuistutukset kynttilälyhtyihin ja iloisen värikkäät tekstiilit luonnon-sävyihin. Kasvihuoneeseen viritellään tunnelmavalaistus ja lasinen rakennus muuttuu kuin suureksi lyhdyksi joka valaisee pihaa ja kutsuu nauttimaan höyryävästä glögistä tai kuumasta kaakaosta. Lapaset kiedottuna kuuman muk-in ympärille jaksaa taas odottaa sitä, kun on aika täyttää ruukut narsisseilla ja toivottaa kevät tervetulleeksi.

Parhaimmillaan kasvihuone on yksi kodin huoneista, osa jokaista vuodenaikaa ja läsnä niin arjessa kuin juhlassakin

”Haluan nauttia kasvihuoneesta myös myöhäissyksyllä ja talvella”

Tietoja kasvihuoneista Euro-Serre Mur Maxi 4

Tyylikäs muurikasvihuone, joka sopii kaikkiin puutarhoihin. Valitset itse, millaisen muurin haluat rakentaa. Näin ollen voit valita kasvihuoneesi vanhoja klassisia tiiliä tai rapatun muurin, jolla saat aikaan modernimman vaikutelman. Valinta on sinun! Korkeampi muuri tuo vähemmän näkyvyyttä ja soveltuu hyvin käytettäväksi huvimajana. Matalampi muuri päästää enemmän valoa sisään ja sopii parhaiten viljelyyn.

Lue lisää täältäEuro-Serre Mur Maxi 4

Kasvihuone muurilla
Seuraa Emiliaa Instagramissa: @emilianuusikuu