Willab Garden logoWillab Garden logoWillab Garden

Maagiset puitteet Ruotsin Båstadissa

Jos asuu Ruotsin kauneimmalla paikalla, josta on merinäköala, voi tuskin toivoa enää enempää. Paitsi tuulisena päivänä! Kattvikin pariskunnalle unelma pitkästä kesästä toteutui puukannelle rakennetun myrskysuojatun kasvihuoneen myötä.

Kauan kaivattu pihaunelma!

Paul ja Ylva rakensivat unelmakotinsa rehevälle tontille Bjären niemimaalle. Ulkoilmaelämä ja yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa on iso osa heidän elämäntapaansa.

– Mutta sitten seuraa se stressi, että kesällä pitäisi olla hyvä sää, sanoo Paul. On mukava kutsua vieraita aurinkoisena päivänä, ja siellä sitä ollaan kello 18, ja alkaakin sade... Sitä stressiä ei enää ole, kun tämä tila rakennettiin.

Maaginen kasvihuone Båstadissa

Alussa pari ajatteli hankkia erillisen lasiterassin, joka sijaitsisi suuren puuterassin vieressä.

– Mutta hetken päästä oivalsimme, että se olisi melkein sama kuin oikean talon rakentaminen siivoamisineen ja järjestyksenpitoineen. Ja me halusimme helppohoitoisemman tilan, jonne voisi mennä paljain jaloin ja tuntea olevansa vapaalla. Niinpä siitä tuli kasvihuone, sanoo Ylva.

– Täällä tuulee aika paljon, joten valitsimme myrskysuojatun kasvihuoneen, jossa on helppohoitoinen alumiinirunko ja turvalasi. Saimme Willab Gardenilta vinkin ottaa kaksi tuplaovea, jotta kasvihuoneen läpi saatiin kunnon ilmanvaihto. Se on tosi paljon käytössä!

– Tästä tuli huone luonnon keskelle – olemme ulkona vaikkakin sisällä. Lyhyellä sivulla on seinästä seinään ulottuva kylvöpenkki. Siinä kasvatetaan yrttejä ja vihanneksia, mutta tilaa on myös herkuille, kuten aho- ja puutarhamansikoille, jotka maistuvat aamusmoothiessa.

Tietoja kasvihuoneesta Green Room Classic

Green Room on Willab Gardenin myrskynkestävien kasvihuoneiden sarja, jolla on myrskytakuu. Classic on, kuten nimestä voi päätellä, tyylikäs perinteinen kasvihuone. Samalla sillä on pohjoismaiseen säähän sovitettu ainutlaatuinen rakenne. Green Room Classic - kasvihuone myrskytakuulla! Voit turvallisesti odottaa monia upeita hetkiä kasvihuoneessasi. Green Room on kehitetty erityisesti pohjoismaiseen ilmastoon. Vakaa muotoilu ja monet älykkäät ratkaisut, jotka tekevät kasvihuoneesta vakaan ja säänkestävän.
Lue lisää: Green Room Classic -kasvihuone

Perinteiset kasvihuoneet