Ostoskorissasi olevat tuotteet  S-postita ostoskori

Tuotteet
Määrä
à-hinta
Summa yhteensä
Summa 0 EUR
Käsittelymaksu 9.50 EUR

Kastelu

Yksi edellytys kasvien hyvälle kasvulle on vesi. Kun kasvit saavat tasaisesti ja säännöllisesti vettä, niistä tulee vahvoja, mikä ehkäisee hyönteisten aiheuttamia tuhoja ja sienitauteja. Toinen terveiden kasvien edellytys on, että niiden juuret saavat happea. Jos multa on tiivistynyt, kasvien on vaikeaa ottaa vettä ja ravinteita. Sen vuoksi on huolehdittava, että mullassa on karkeaa ainesta, esim. kevytsoraa tai perliittiä. On keinoja, joiden ansiosta voit olla muutaman päivän poissa kotoa kesällä, kun on kaikkein lämpimintä.

Altakastelu

Altakastelualusta, jossa on kapillaarimatto ja vesisäiliö, on hyvä kastelun apukeino, etenkin kylvösiemeniä, pistokkaiden kasvattamista ja taimikasvatusta ajatellen. Multa pysyy tasaisen kosteana, eikä sinun tarvitse kastella lainkaan yläpuolelta. Näin herkät kylvösiemenet ja pienet kasvit kehittyvät paremmin. Puoliautomaattinen kastelu on hyvä valinta, jos et saa vedettyä vesijohtoa kasvihuoneeseen. Vesi lämmitetään säiliössä/vesisäkeissä, joten saat sopivan lämmintä vettä kasveillesi.

Puoliautomaattinen kastelu

Puoliautomaattinen kastelu on hyvä valinta, jos et saa vedettyä vesijohtoa kasvihuoneeseen. Vesi lämmitetään säiliössä/vesisäkeissä, joten saat sopivan lämmintä vettä kasveillesi.

Puoliautomaattinen kastelu

Puoliautomaattinen kastelu on paras apukeino, jos sinun on voitava jättää kasvit pidemmäksi ajaksi yksin tai haluat nauttia kasvattamisesta ilman, että sinun tarvitsee jatkuvasti huolehtia kastelusta. Jos valitset Hydromatin, vesi lämmitetään ja sitä annostellaan sopivasti sen mukaan, millaiseksi säädät virran. Lisäksi veteen voi lisätä ravinneliuosta.

Kastelu vihreät vinkit

Neuvoja

  • Älä kastele liikaa. Liian suuri vesimäärä, myös ruukuissa oleva vesi, aiheuttaa juurille hapen puutetta.
  • Vesi ei saa olla liian kylmää
  • Ruukuissa kasvavat kasvit kaipaavat kastelua useammin kuin multapenkissä kasvavat kasvit.
  • On tärkeää suihkuttaa kasveja silloin tällöin lämpimimmän kasvukauden aikana. Se tulee tehdä aamulla tai aamupäivällä. Jos ilmankosteus on liian suuri illalla tai yöllä, sienitautien vaara kasvaa (esim. harmaahome ja tyvimätä kurkussa)
  • Asenna kasvihuoneeseen vesihana, niin vältyt vesikannujen kantamiselta.
Kastelusta
Kastelusta

Suunnittelutyökalut

Willab Garden lanseeraa nyt kattavan lasiterassioppaan, joka antaa sinulle mahdollisuuden suunnitella ja rakentaa lasiterassisi netissä kodin rauhassa. Saat valmiin lasiterassin kolmella helpolla askeleella!

Siirry Lasiterassioppaaseen

Testaa ennen ostopäätöstäsi kuinka lasiterassit ja kasvihuoneet sopivat puutarhaasi! Willab Gardenin sovellus tarjoaa mahdollisuuden nähdä eri mallit omassa puutarhassasi.

App Storessa

Teemme kasvihuoneen tilaamisen netissä helpommaksi ja mukavammaksi! Oppaassamme valitset itse mallin, värin, ovien paikan ja ne lisävarusteet, jotka haluat kasvihuoneeseesi.

Siirry Kasvihuoneoppaaseen

Erinomainen työkalu lasikaidetta hankkivalle. Saman tien mitat täytettyäsi saat osuudet ja materiaalimenekin. Saat nopeasti käsityksen siitä miltä haluamasi lasikaide näyttää ja mitä se maksaa.

Siirry Lasikaideoppaaseen

WPC-opas tekee WPC-terassin ostamisesta helppoa. Mitat täytettyäsi saat heti ehdotuksia kuinka voit rakentaa terassisisi ja millä kuviolla. Opas laskee klipsien ja päätylistojen määrän ja saat heti kokonaishinnan.

Siirry WPC-oppaaseen

Willab Garden

Willab Garden on Pohjoismaiden johtava lasiterassien ja kasvihuoneiden toimittaja vuodesta 1986. Me Willab Gardenilla haluamme tarjota laajan ja edullisen valikoiman laatutuotteita kasvihuoneisiin ja lasiterasseille sekä muita tuotteita, joiden avulla voit luoda oman suosikkihuoneesi puutarhaan! Meiltä saat paljon inspiraatiota liittyen kasvihuoneisiin, viljelyyn ja sisustukseen. Joko verkossa ja sosiaalisen median kanavissa tai voit vierailla jossakin myymälöistämme/esittelytiloistamme. Myymälöissämme näet tuotteemme rakennettuina inspiroiviin ympäristöihin ja saat apua asiantuntevilta myyjiltämme. Löydät myös suuren valikoiman sisustuselementtejä lasiterassille, kasvihuoneeseen ja kotiin. Jos haluat suunnitella uuden lasiterassisi tai kasvihuoneesi kotona kaikessa rauhassa, voit käyttää käteviä digitaalisia suunnittelutyökalujamme verkossa tai sovelluksena. Niiden avulla voit suunnitella kasvihuoneesi tai lasiterassisi 3D:nä. Meiltä ostamisen on oltava helppoa, turvallista ja mukavaa!

Tervetuloa!

Lue lisää Willab Gardenista »

Vi är ett kreditvärdigt företag enligt Soliditets värderingssystem som baserar sig på en mängd olika beslutsregler. Denna uppgift är alltid aktuell, informationen uppdateras dagligen via Soliditets databas. trygg e-handel

Ilmoita s-postiosoite, johon ostoskorisi lähetetään.

Lähetä